lauantai 23. joulukuuta 2017

Toinen proge

Sirpa on näemmä henkeen ja vereen joulukoira, kun ei halunnut lähteä aaton aattona tuonne tuiskuun ja tuiverrukseen ajamaan vaan pitääpä progesteronitasonsa sen verran alhaalla, että voimme rauhassa viettää joulua perheen kanssa. Eilinen proge oli siis niinkin korkea kuin 0,68. Sovimme, että lähden tapanina tokokokeen tuomaroinnin jälkeen ajamaan Ouluun ja yövyn siellä. Katsotaan nyt miten nopeasti Sirpa kypsyy lemmenpuuhiin. Tänään on siis 12. juoksupäivä mutta minun tytöt ovat olleet yleensä todella myöhäisiä. Näin ollen toivotamme kaikille oikein hyvää ja rauhallista joulua!

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Eka proge

Kävimme eilen ottamassa ensimmäisen progen, jonka arvon juuri sain. Se oli vasta 0,54 mutta toisaalta eihän juoksupäiviä ollut eilen kuin vasta 8 takana. Käyn ottamassa toisen perjantaina aamusta. Tuloksen saan iltapäivästä. Itse veikkaan astutusten menevän juuri joulupäiville.

tiistai 12. joulukuuta 2017

Ei pettänyt Mahtin nenä

Vietimmekin pitkän viikonlopun Helsingissä kolmipäiväisessä näyttelyssä. Lauantaina Siru alkoi leikittää porukassamme ollutta Säteen Ukkoa. Ajattelin heti, että nyt eivät ole juoksut kaukana. Kävimme moikkaamassa Sirun kanssa myös Miiaa ja Mahtia kehän reunalla. Johan nousi Mahtin korvat "iskuilmeeseen". Miia totesikin, että juoksut eivät totta tosiaan ole kaukana.

Ja niinhän siinä kävi, että tänään sain paperille jo jotain väriä. Ei pettänyt Mahtin nenä tälläkään kertaa. Ajattelin, että ottaisin ensimmäisen progen jo ensi tiistaina riippuen siitä miltä vuoto näyttää. Jouluhan jo kolkuttelee ovella, eikä helpota asioiden järjestämistä (varsinkin kun allekirjoittanut on lupautunut tapaninpäivänä tuomariksi) mutta katsotaan nyt mille päiville astutus menee ja mietitään sitten tanssiaskelia. 


Tiia Hämäläisen ottama kuva Mahtista lauantailta.
Yritän tässä nyt ihan tällä viikolla saada tämän blogin muilta osiin valmiiksi. Pikkasen tahtoo pitää haipakkaa mutta suoriutunen paremmin pienen paineen alla. :)

Tuumasta toimeen! Hyvä tietää -sivu tuli valmiiksi.

maanantai 4. joulukuuta 2017

Kuvaus Sirusta

Sain nyt aikaiseksi lyhyen kuvauksen Sirusta. Kuvaus on siis luettavissa Siru-sivulta. Juoksut eivät ole vielä alkaneet. Kovasti jo niitä odotellaan. Jos asiat menevät yhtään niin kuin niillä on tapana mennä, alkavat juoksut tämän viikon loppupuolella, jolloin astutus osuisi "sopivasti" joululle.  Omasta puolesta todettakoon, että jos nyt on alettu pihtaamaan, niin pihdatkoon vaikka reilusti joulun yli. 

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Blogin avaus ja kuvallinen sukutaulu

Sen verran on vilskettä pitänyt, etten ole aikaisemmin ehtinyt tätä blogia tekemään valmiiksi. Nyt kuitenkin ehdin sen verran, että rakenne on kasassa. Täydennän tietoja pikku hiljaa. Sirun juoksujen pitäisi alkaa tässä melko piakkoin. Voi toki olla, että nyt kun ne saisivat alkaa, meneekin pidempään.

Tähän heti alkuun tässä pentueen kuvallinen sukutaulu: